-->

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Esimiehelle kiitos!

Viikon mittainen Pariisin reissu on nyt takana päin ja arki voi taas ruveta rullaamaan. Aivan ihana reissu, mutta aivan super ihanaa olla taas kotona. :)

Tämän kortin tein ennen reissuun  lähtöä esimiehelleni, jonka kanssa monta viikkoa uurastimme laittaen paikkakuntamme liikettä kiinni. Pala sydämestä jäi kyllä sinne liikkeen nurkkaan lojumaan, kun viimeisenä päivänä oven suljin. :( Onneksi ihanat muistot ja työpaikan kautta tulleet uudet ystävät lämmittävät suuresti sydäntä. <3

tiistai 11. syyskuuta 2012

Syksyisiä sävyjä

Kylläpäs osaa harmittaa, kun niin vähän jää aikaa käydä täällä blogissa. Tosin ei sen enempää kyllä aikaa kortteiluunkaan jää. No mutta kohta on sitten taas tsempattava, kun joulu alkaa lähestyä, suorastaan kuulen jo kulkusten helinää. :) <3

Tälläinen kortti lähti viime viikolla postissa synttäreitä viettävälle ystävälleni.

torstai 23. elokuuta 2012

Sisustustikkaat

Tänään pääsen vihdoin ja viimein takaisin tänne päivittelemään blogiani. Taas jälleen kerran olin melkein kaksi viikkoa ilman nettiä, kiitos vain Elisa Viihde.

Tänään laitan viimeinkin kuvat ensimmäisistä sisustustikkaista, jotka ystäväni kanssa keväällä teimme. Tikkaita tehtiin alunperin kolmet, mutta yhdet niistä lähti lahjapaketissa maailmalle ja unohdin tietenkin ottaa kuvia niistä. Nämä kaksi luomusta jäi itselleni kotiin.



tiistai 7. elokuuta 2012

Uusia tuulia

Tänään aukaisee Tindantaika uuden kotinsa ovet täällä bloggerissa. Muutaman vuoden taival tuolla vuodatuksen sivuilla on nyt siis päättynyt, kun teknisten ongelmien (sähkökatkoksen) vuoksi blogini tyhjeni täysin kaikista kuvista. Eli nyt kokeillaan, kuinka homma toimii täällä bloggerissa. :)

Olen siis intohimoinen askartelija, jolle papereiden kahina ja leimasinmusteiden tuoksu tarkoittaa omaa aikaa, jota tällä hetkellä tahtoo kylläkin olla aika vähän, sillä olen joukukuussa 2011 syntyneen pienen tytön äiti. Pyrin kuitenkin päivittämään blogiani säännöllisesti, sekä tuomaan nähtäville uusia tuotoksiani. :) 

Hääparille


Tämä "muistio" lähti kesän alussa eräälle hääparille lahjaksi. "Muistioon" hääparilla on siis mahdollisuus laittaa ylös tärkeimpiä muistoja elämän varrelta. Joikaiselta aukeamalta löytyy muistilappuja ja "piiloluukkuja".







Onnittelukortteja naisille

Keväällä 2012 tehtyjä onnittelukortteja.

Nro.1



Nro.2
Muutamia joulukortteja vuodelta 2011.



Nro.1



Nro.2



Nro.3



Nro.4



Nro.5



Nro.6



Nro.7